
A devil sits inside me, and it loves this world.
Torstai 1.10.2009 klo 18:29"Ihmisen ei ole hyvä olla yksin" hänelle sanottiin. "Ei, ei!" hän vastasi: "Ihmisen on nimenomaan paras olla yksin!" Hän opetteli itsenäiseksi. Harmi vain, että "itsenäinen" ja "itsepäinen" olivat hänelle synonyymejä. Hän ei halunnut apua, ei missään asiassa. Jos häntä yritettiin auttaa, hän koki sen loukkauksena. Olihan hän itsenäinen. Lopulta hän alkoi kokea kaikki lähestymisyritykset loukkauksina. Hän alkoi vältellä ihmisiä.
"Olen yksin koska valitsen niin" hän sanoi itselleen. Hän todisteli sitä itselleen usein. "Näin on hyvä."
---
Hän haudutti itselleen teetä ja istui keittiönpöydän ääreen. Hän kilisteli lusikalla teemukin reunoja ärtyisäksi vastaukseksi seinäkellon nalkutukselle. Hän katseli ulos ikkunasta ja vaihtoi asentoaan usein. "Näin on hyvä" hän sanoi. Missään asennossa ei ollut hyvä.
Hän puki ylleen ja ennen ovesta astumista katsahti itseään eteisen peilistä. "Kelpaankohan näin?" Ajatus vain sivusi hänen mieltään. Vaistomaisesti hän suoristi ryhtinsä ja sanoi: "Näin on hyvä." Hän kävi läpi muistettavat asiat kynnyksellä ja painoi oven perässään kiinni.
Hän yritti olla kaikessa mahdollisimman vähän poikkiteloin. Hän nauroi, kun kerrottiin vitsi. Hän kuunteli, kun puhuttiin. Hän nyökkäili. Kahvitunnilla hänen vatsaansa korvensi, mutta hän ei sanonut mitään. "Otatko toisen kupillisen?" "Ei kiitos. Näin on hyvä."
Iltapäivän tunteina pienet asiat eivät millään asettuneet järjestykseen. Hän puisteli päätään, ikään kuin asiat voisivat varista korvanreiästä ulos. Hän hymyili. "Hartiat jumissa. Se on tämä työ..." Vessassa hän katsoi itseään tuimasti silmiin. "Skarppaa! Keskity!" Hän ei tuntunut kuuntelevan, joten hän läpsäytti itseään poskelle. "Keskity!"
Kotimatkalla hänestä karisi palasia jalkakäytävälle.
---
Ovesta sisään astuttuaan hän sanoo: "Olen taas yksin. Ja niin on hyvä." Hän istuu takki päällä keittiönpöydän ääreen ja menee lepotilaan. Pienet asiat juoksentelevat pitkin asuntoa, mutta hän ei niitä huomaa. Hän säikähtää hereille, kun kaikki pienet asiat ryntäävät hänen kylkiluidensa taakse piiloon puhelimen soidessa. "Ei se ollut mitään tärkeää. Tuletteko pois, sydämeni painuu."
Hän katsoo kelloa ja toteaa: "On aika." Hän tönii pieniä asioita kauemmas. Ne häiritsevät. Nyt kello on lempeä. Se kertoo, että kauaa ei tarvitse enää jaksaa. Hän ottaa kirjan käteensä ja jättää pienet asiat hetkeksi kinastelemaan keskenään. Lopulta kello kuiskaa, että on nukkumaanmenon aika. Huojentuneena hän suorittaa iltatoimet ja asettuu peiton alle. "Nyt hys! Kaikki on hyvin, ei teidän tarvi riehua..." Hän kietoo kätensä tyynyn ympäri ja yrittää saada jalkansa takaisin peiton alle. Hän toistelee nukahtamiseensa asti: "Näin on hyvä."